Onko hihnalenkkeily ydinfysiikkaa?

Tags

, , ,

Hihnassa kävely ei ole koiralle luontaista käytöstä. Villinä elävät katukoirat eivät taluttele toisiaan hihnassa, mutta jostain syystä me ihmiset oletamme että koira oppii hyvät hihnakäytöstavat itsekseen, kunhan sitä vain viedään lenkeille. Hihna ja panta ovat koiralle yhtä uusia asioita, kuin kuuraketti tai kahvinkeitin, joten olisi syytä miettiä mitä se oppii (tai ei opi) kun lähdemme sitä ensimmäisiä kertoja taluttelemaan.

Koiraa muistetaan yleensä aina kieltää kun se tekee jotain kiellettyä hihnassa, kuten vetää tai puree hihnaa. Mistä koira sitten tietää mitä sen pitäisi tehdä? Sen sijaan että hoemme ”ei, ei, ei” ja nypimme ärsyyntyneenä hihnasta, voisimme ottaa koiran päiväruoan lenkeille mukaan ja palkita sitä kun se kävelee hienosti. Miettikääpä kuinka nopeasti inssiajo menisi läpi jos ajo-opettaja istuisi ja sanoisi vain ”ei” silloin kun yrität jotain väärää mutta ei kertoisi mitä tehdä ja miten jotta saat auton ylipäätään käyntiin?

Mistä asioista hyvä hihnakäytös koostuu?

Jokaisella koiran omistajalla on omat kriteerinsä siihen miten toivoo koiransa käyttäytyvän hihnassa, mutta useimmat varmasti toivoisivat ainakin ettei koira vedä, leiki hihnalla, ryntää muiden liikkujien luo, räyhää toisille koirille tai karkaa heti jos hihna sattuu pääsemään irti. Tähän päämäärään pääsemiseksi kannattaa aloittaa kontaktista. Kontakti on kaiken a ja o, koska on oleellista, että koira on lenkillä omistajansa kanssa eikä keskity vain ympäristöön.

Koirien on erittäin vaikea ymmärtää hihnaa ja varsinkaan havannoida sitä kuinka pitkä se on, tai kuinka monta askelta voi ottaa mihinkin suuntaan ennen kuin se kiristyy. Usein omistajilla on tapana välillä keriä hihna lyhemmäksi ja välillä löysätä joka sekoittaa koiran päätä entisestään. Suurin osa koirista myös tAilu vetääarkkailee ympäristöään / menee hajujen perässä lenkillä jolloin keskittyminen hihnaan on vielä vähäisempää. Harjoittelun kannalta olisi tehokkaampaa keskittyä vähemmän hihnaan ja enemmän kontaktin ja yhdessä kulkemisen vahvistamiseen!

Koiran oppiessa tarjoamaan oma-aloitteista kontaktia lenkeillä se oppii samalla havainnoimaan omistajan liikkeitä paremmin ja esim. kuullessaan että omistajan askeleet pysähtyvät tai loittonevat koirakin katsahtaa omistajaan kuin kysyen minne nyt mennään.

Kontaktin lisäksi hihnakävelyä helpottaa, jos opettaa koitan myötäämään paineelle, eli kun hihna kiristyy niin koira myötää itse toiseen suuntaan. Tätä usein suositellaan ainoaksi keinoksi hyvän hihnakäytöksen kouluttamiseen, mutta se harvoin riittää. Koira oppii tällä tavoin usein myös ”jojoilijaksi”, eli se vetää-löysää-vetää-löysää..

Mitä se sitten on käytännössä?

Hyvän hihnakäytöksen kannalta on ongelmallista jos koira ei keskity omistajaan lainkaan, vaan on kiinnostunut ainoastaan ympäristöstä. Toisaalta ei ole myöskään hyvä vaihtoehto että koira kulkee omistajan jalan vieressä kontaktissa jatkuvasti, koska tarkoitushan on että lenkeillä koira saa olla koira. Koirana olemiseen taas kuuluu haistelu. Koiran olisi siis hyvä oppia pitämään omistajaa silmällä (lähellä pysyminen, oma-aloitteinen kontakti) samalla kun se nuuskii ”päivän postit” ja saa liikuntaa. Alla muutamia asioita joita tämä edellyttää:

  •  Hyvät varusteet: istuvat valjaat tai leveä ei-kuristava panta.
  • Pitkä hihna: mitä isompi koira, sen pidempi hihna, jotta koiralla on liikkumatilaa.
  • Vahva kontakti omistajaan. Koira kannattaa siis kouluttaa tarjoamaan kontaktia oma-aloitteisesti
  • Paineesta myötääminen kun hihna kiristyy. Koira siis koulutetaan palaamaan omistajan luo ja jäämään lähelle, jotta vältetään jojo-efekti.
  • Tien laidassa kulkeminen. Koira koulutetaan kulkemaan aina samaa laitaa kuin omistaja, ettei se vaihda puolta itsekseen (turvallisuus esim. pyöräteillä!)
  • Omistajan pysähtyessä kontaktin tarjoaminen
  • Odottaminen / pysähtyminen. Koira koulutetaan odottamaan paikallaan esimerkiksi ennen tien ylityksiä. Pysähtyminen, jotta yllättävissä (vaarallisissa) tilanteissa koiran saa nopeasti pysähtymään.
  • Luoksetulo, joka on tärkeä erityisesti flexissä / liinassa lenkkeileville koirille.
  • Koira koulutetaan ohittamaan muut kulkijat joko rauhoittavia signaaleja käyttäen (esim. maan ailu haisteleehaistelu) tai pitäen kontaktia omistajaan (seuraaminen) ohituksen ajan. Tämä on yksilöllistä mikä toimii tehokkaimmin milläkin koiralla!

 

 

Jos omistaja haluaa panostaa ja ”hifistellä”, niin myös seuraavia taitoja voi opettaa koiralle:

  • Hihnan sotkeutuessa jalkoihin / koiran ympärille koira pysähtyy tai nostelee itse jalkansa vapaaksi
  • Koiran kiertäessä puita tai pylväitä väärältä puolelta se osaa itse kiertää itsensä ”vapaaksi”
  • Koira pukee itse käskystä pannan takaisin kaulaansa (esim. irti pitämisen jälkeen hihnaan laitettaessa)
  • Koira hakeutuu itse omistajan toiselle puolen kun joku tulee vastaan

On myös koiria, jotka oppivat kävelemään nätisti hihnassa ”lähes itsestään”, mutta todennäköisyys mukavaan ja rentoon lenkkeilyyn kasvaa jos panostetaan tähän tärkeään arjen käytökseen. Moni harrastaja on valmis laittamaan paljon rahaa ja aikaa erilaisiin kisalajeihin, mutta lenkkeilyyn ei jakseta panostaa.

Jokaisen koiran tulisi päästä päivittäin lenkille, joten ajanpuutetta ei voi syyttää jos koulutus jää tekemättä. Iso kasa herkkuja mukaan ja kun päivittäin kouluttaa niin hihnakäytös ei ole kovinkaan pitkällinen koulutusprosessi. Pienempi vaiva on tehdä huolellista työtä koiran nuoruusikä, kuin nyppiä hihnasta ja kieltää koiraa jopa vuosia!

Lopuksi vielä pari esimerkkiä ennakkoluuloista ja ongelmista, joihin olen törmännyt:

Omistajat jotka eivät jaksa / suostu ottamaan makupaloja lenkille:

  • Mikäli koiralle ei kouluteta yhtään kuinka hihnassa lenkkeillään, ei siltä voi vaatia yhtään mitään. Pitää muistaa että hihnassa lenkkeily ei ole lajityypillistä koiralle.
  • Kumpi on vastenmielisempi ajatus, se että ”nöyrryt” kertomaan koirallesi palkitsemisen avulla mitä siltä haluat, vai se että koirasi vetää vuosia hihnassa ja todennäköisemmin myös reagoi vastaantulijoihin eikä sillä ole korvia lenkeillä?

Omistajat joilla on aina makupalat mukana, mutta ne ”eivät toimi”:

  • Kysy apua käyttäytymistieteelliseen koulutukseen perehtyneeltä kouluttajalta, mikäli olet ihan hukassa makupalojesi kanssa. Pelkkä ruoan läsnäolo ei vielä kouluta koiralle mitään. Rahallinen panostus alussa voi olla palkitsevaa molemmille vuosia eteenpäin
  • Kutsutko koiraasi (ehkä huomaamatta) jatkuvasti kun se hilluu tai vetää jolloin se käy nopeasti syömässä herkun ja singahtaa samantien takaisin hihnan päähän? Olet ehkä tahtomattasi opettanut koirasi tulemaan kutsusta luokse jonka jälkeen voi taas keskittää kaiken energian ympäristöön. Käännä tilanne niin että palkitset oma-aloitteisesta kontaktista jotta sinun ei tarvitse huudella koiran perään koko lenkin ajan. Tämä täytyy opettaa ensin helpossa ympäristössä jotta koiraa päästään palkitsemaan oikeasta käytöksestä! Koira on voinut myös oppia käytösketjun: vedän –> omistaja kutsuu –> saan herkun ja jatkan matkaa
  • Alkaako koirasi skannaamaan ympäristöä sinun kaivaessa herkkuja taskusta? Koira on ehkä oppinut että aina kun kaivat herkkuja niin ympäristössä on jotain mielenkiintoista. Tämä on erittäin yleistä ja tilanne pitäisi saada käännettyä niin että koira havaitsee ympäristön häiriötekijän ensin jonka jälkeen omistaja kaivaa herkut esille. Tässäkin asiassa asiantunteva kouluttaja tai treenikaveri on kullan arvoinen apu mikäli haluat että koirasi tarjoaakin itse kontakta havaitessaan jotain ympäristössä.

Hihnakäytöksen kouluttamisen voi mieltää tämän kaiken perusteella vaivalloiseksi työksi (ja työtä se tietysti pennun kanssa vaatiikin!), mutta toisaalta jos tiedät mitä teet, milloin ja miksi niin pääset hyvään alkuun jo muutamassa viikossa. Tee lähelläsi olosta ja kontaktista koirallesi kannattavaa niin se haluaa lenkkeillä sinun kanssasi – ei sinä painolastina perässäsi.

Advertisements

Eiks mitään saa tehdä?

Tags

, , ,

Suurimmalle osalle koiranomistajista on itsestään selvää, että koiraa tulee kouluttaa. Ainakin pentukurssi on käytävä ja mielellään mennään myös jonkinlaiselle arkitottis kurssille. Koulutuksen tavoitteena on, että koira tottelisi arjessa ja sen kanssa eläminen olisi sujuvaa.

Mitä tuo sujuvuus sitten tarkoittaa? Varmasti ainakin sitä, että koira ei vedä jatkuvasti remmissä, että se tulee pyydettäessä luo, että se ei hypi ihmisten päälle, kiipeile pöydille tai jahtaa naapurin kissaa. Koiraa siis koulutetaan ainakin osittain siksi, että saisimme sille asetettua jonkinlaiset rajat. Jotta voisimme estää sitä tekemästä asioita.

Kieltäminen ja rajoittaminen ovatkin usein ne tavat, joilla koirankoulutusta ja koiranelämää lähestymme. Mietimme paljon sitä, mitä kaikkea koira ei saa tehdä ja usein lista on valtavan pitkä. Harvemmin asiaa lähestytään miettimällä mitä haluaisimme koiran tekevän (joskin meillä kaikilla on varmasti myös lista asioista joita koiran pitää tehdä). Ja vielä harvemmin ajatellemme mitä koira haluaisi tehdä ja mitä sen tulee saada tehdä, jotta se voisi hyvin ja sen elämä olisi tasapainoista koiranelämää.

Internetin keskustelupalstoja lukiessa tulee välillä sellainen olo, että koirat elävät kuin armeijakurissa. Ne eivät saa tulla sängylle, sohvalle tai maata nojatuolissa. Remmilenkillä ei haistella, kotipihaan ei pissata, eikä jäniksiä tai peuroja saa ajaa takaa. Keittiössä ei saa olla ruuanlaiton tai syömisen aikana eikä pihalla saa kaivaa. Ihmisiä ei saa tervehtiä hyppimällä, haukkuminen tai vinkuminenkaan ei ole sopivaa eikä monia ihaniakaan asioita saa pureskella. Ihmisten jalkovälin tai takapuolen haistelu on erityisen tuomittavaa ja nylkyttäminen on täysin kielletty, kohdistui se tyynyyn, naapurin koiraan tai naapuriin.

Eläinten hyvinvoinnin yhteydessä puhutaan usein niin sanotuista rotu- ja lajityypillisistä käytöksistä. Näiden käytösten toteuttaminen muodostaa olennaisen osan eläimen hyvinvoinnista. Koiralla tällaisia lajityypillisiä käytöksiä ovat vaikkapa kaivaminen, toisten koirien kanssa seurustelu, jälkien haistelu ja seuraaminen, saaliin perässä juokseminen/saalistaminen ja hampaiden käyttö ruuan repimiseen.

Me unohdamme helposti , että koira on kaikesta huolimatta koira, jolla on muitakin tarpeita kuin ravinto, lepo ja lenkillä käynti. Koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta on erittäin tärkeää, että se pääsee toteuttamaan myös sille lajityypillisiä käytöksiä. Harmillisen usein kuitenkin ne ovat juuri niitä käytöksiä, joista me ihmiset haluaisimme mieluiten eroon. Usein ne ovat taustalla myös silloin kun ongelmakoirakouluttaja saa soiton. Jos koira ei pääse toteuttamaan lajityypillisiä tarpeitaan, se stressaantuu ja turhautuu. Tästä taas saattaa seurata joko näiden käytösten paisuminen yli äyräidensä tai niiden kanavoituminen johonkin muuhun epätoivottuun käytökseen.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Jokainen koiran omistaja voi tarjota omalle rekulleen mahdollisuuden toteuttaa itseään. Tällöin puhutaan yleensä virikkeistämisestä. Virikkeistämisellä pyritään tarjoamaan eläimelle mahdollisuus sen lajityypillisten tarpeiden toteuttamiseen. Se eroaa siis yleisestä aktivoinnista nimenomaan niin, että kyse on lajityypillisten tarpeiden täyttämisestä ja koiran omaehtoisesta toiminnasta. Vaikka koulutus ja monet muut aktivointimuodot ovat tärkeä osa koiran hyvinvoinnista huolehtimisessa eivät ne pysty kuitenkaan korvaamaan mahdollisuutta lajityyppillisten käytösten totuttamiseen.

Ailun pahvilasagne

Ailu etsii ruokaa pahvinpalojen keskeltä

Esimerkiksi ruokaa ei aina tarvitse antaa kupista. Sen voi heitellä kesällä nurmikolle, piilottaa erilaisiin aktivointileluihin tai vaikka revityillä sanomalehtipapereilla täytettyyn pahvilaatikkoon ja antaa koiran etsiä ruokansa sieltä. Nameja ja nappuloita voi piilottaa erilaisiin paketteihin, muovipulloihin, tyhjiin vessapaperirulliin. Vain mielikuvitus on rajana! Kaivamiseen voi pihalta rajata tietyn alueen ja pieniä jälkiä jäljestämiseen voi helposti tehdä vaikka kerrostalon pihalle tai lähipuistoon. Lenkillä voi kulkea erilaisissa maastoissa ja pyytää koiraa hyppimään esteiden yli tai ali tai vaikka puunrunkojen päälle. Erilaisten luiden pureskelu rentouttaa koiraa ja myös puhdistaa hampaita ja kotiin voi reissuiltaan tuoda uusia asioita koiralle haisteltavaksi. Varsinkin nenän käyttö myös väsyttää koiraa, joten saat tulokseksi paitsi onnellisen myös rauhallisen koiran!

Jos haluat vinkkejä koirasi hyvinvoinnin parantamiseen virikkeistämisen avulla, niitä löytyy netistä runsaasti. Hyviä vinkkejä virikkeistämiseen ja pohdintaa virikkeistämisen ja aktoivinnin eroista löytyy Koirakoulu Masseterin sivuilta.

Puhetta rankaisuista

Tags

, , , ,

If we can teach wild animals

© 2012 Lili Chin

Vaikka suurin osa koiranomistajista ei nykypäivänä enää tunnusta käyttävänsä koiransa koulutuksessa pelkästään rankaisuja ja korostaa palkkioiden tärkeyttä varsinkin koulutuksen alkuvaiheissa, puhutaan rankaisuista ja niiden merkityksestä eläinkoulutuspiireissä edelleen paljon. Puhetapa on kuitenkin muuttunut ja usein on hankala edes ottaa selvää, mitä kouluttaja konkreettisesti kouluttaessaan tekee. Puhutaan pakotteista, muistutuksista, kunnollisesta vaatimisesta ja korostetaan, että koiran on tehtävä mitä siltä vaaditaan, vaikka sitten pakolla. Puhe koulutuksesta näyttää siis pehmentyneen: enää ei sanota, että hakkaa sitä remminperällä tai että potkaise sitä kylkeen.

Rangaistuksia (tai muistutuksia) käyttävät puolustelevat käyttöä sillä, ettei tarkoitus ole tuottaa kipua tai epämiellyttäviä tuntemuksia eläimelle vaan muistuttaa mitä pitää tehdä, tai varmistaa jo opitun käytöksen toimivuus erilaisissa tilanteissa. Koiran näkökulmasta on kuitenkin aivan sama onko omistajan karjunta, kolinapurkin rämähdys tai piikkipannasta nykäisy pakote vai muistutus. Jos se on koirasta epämiellyttävää ja se yrittää välttää sitä tulevaisuudessa, kyse on rangaistuksesta. Koulutettaessa tuleekin aina pitkää mielessä, että sen mikä milloinkin on rangaistus määrittelee vain ja ainoastaan koulutettava eläin.

Rankaisut eivät ole vain fyysistä kipua tai pelkoa tuottavia asioita vaan oppimisteorieettisesti määriteltynä kaikki teot ja tapahtumat, jotka vähentävät niitä edeltävää käytöstä ovat rangaistuksia. Jos käytöksestä x seuraa aina y ja käytös x vähenee, on y silloin rankaisu. Eli, jos säännöllisesti puhallat koirasi naamaan kun se laittaa kuononsa lähelle kasvojasi ja se lakkaa tekemästä niin, on puhallus silloin toiminut rankaisuna. Koira on kokenut sen epämiellyttävänä ja haluaa välttää sitä, sekä käytöstä, jonka seurausta tuo epämiellyttävä puhaltaminen on.

Kyse ei kuitenkaan ole vain teoreettisesta sanailusta tai määrittelyjen kanssa pelleilystä. Käytös vähenee rangaistuksen seurauksena, koska seuraus on eläimestä epämiellyttävä. On siis sama mitä kouluttaja tekee, jos käytöksestä seuraava asia on eläimestä ikävää se pyrkii välttämään ikävyyttä ja lakkaa toimimasta tavalla joka tuota ikävyyttä aiheuttaa. Jos kouluttaja väittää, että ei käytä rankaisuja, mutta kuitenkin ehdottaa, että koiran ikävä käytös saadaan loppumaan aiheuttamalla esim. pientä painetta aina kun koira käyttäytyy ongelmallisella tavalla, on kyseessä rangaistuksen avulla kouluttaminen.

Tietysti kaikki kouluttajat käyttävät rangaistuksia jossain koulutusuransa vaiheessa. Positiivista vahvistusta käyttävät kouluttajat kuitenkin turvautuvat useinmiten negatiiviseen rangaistukseen. Operantin ehdollistamisen kontekstissa negativiinen rangaistus tarkoittaa yksinkertaisesti jonkun mukavan ja palkitsevan asian pois ottamista (huom! negatiivinen = miinustaminen, poistaminen), yleisimmin kysymys on palkkion tai sen mahdollisuuden poistamisesta. Eläin ei siis saa palkintoa, kun se tekee väärin tai kosketuskeppi poistuu näkyvistä jos eläin ei koske siihen (kosketuskeppi on ovi palkintoon). Vaikka negativiinen rangaistus ei yleensä aiheuta kovinkaan vakavia seurauksia, kannattaa senkin käytössä olla huolellinen. Jotkut eläimet saattavat esimerkiksi turhautua nopeasti ja lakkaavat yrittämästä. Vielä isompi riski tosin on koulutusyhtälön inhimillisessä päässä: me ihmiset käytämme rangaistuksia erittäin luontevasti, usein liiankin luontevasti, ja helposti saattaa käydä niin, ettemme edes anna eläimelle aikaa miettiä.

Erilaiset pakotteet, muistutukset, tökkäisyt, nyppäisyt ja sihinät sen sijaan ovat positiivisia rangaistuksia (positiivinen = lisätään jotain), eli niitä käytettäessä koulutustilanteeseen lisätään jotain eläimelle epämiellyttävää. On helppo huomata näiden kahden rankaisun välillä oleva valtava ero.

Englanninkielisissä maissa on viime vuosina vallannut alaa niin kutsuttu balanced training, eli suomeksi vapaasti tasapainoinen koulutus. Se kuulostaa hienolta. Eikö tasapainoon pyrkiminen ole kaikessa hyvä asia? Tasapaino, silloin kun sillä tarkoitetaan palkkioiden ja rangaistusten yhtäläistä käyttöä, ei kuitenkaan ole se, mihin koulutuksessa kannattaa pyrkiä.Tasapainoisia menetelmiä käyttävät kouluttajat käyttävät, varsinkin ulkomailla, usein myös piikkipantoja, sähköpantoja, hapettamista ja muita varsin kyseenalaisia menetelmiä. Se, ettei positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta kutsuta tasapainoiseksi, johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei oikeastaan ymmärretä miten positiivisen vahvistamisen avulla koulutetaan, eikä erotella negatiivista ja positiivista rankaisua edes laadullisesti toisistaan.

Rangaistusten käytöstä saattaa kuitenkin seurata monenlaisia ongelmia. Jos koira saa käytöksestään jatkuvasti negatiivista palautetta saattaa siitä tulla passiivisempi, eikä se enää uskalla yrittää itsenäisesti. Koirasta saattaa myös tulla ylivarovainen: se välttelee asioiden tekemistä rangaistusten pelossa.
dos and don'ts lili chinEpämiellyttävät kokemukset, samoin kuin pelko, myös yleistyvät helposti, joten rangaistusten käytöllä saattaa olla seurauksia, joita ei edes tule itse tilanteessa ajatelleeksi. Jos koiraa harjoituksista nypitään poskivilloista saattaa se yhdistää nyppimisen helposti kaikkiin käsiin, jotka lähestyvät sen päätä. Arvostetussa Applied Animal Behaviour Science vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että koirat, joiden koulutuksessa käytettiin rangaistuksia reagoivat erilaisiin tilanteisiin aggressiivisesti huomattavasti helpommin kuin positiivisia vahvisteita käyttäen koulutetut koirat.

Eläimelle tulee toki asettaa rajat ja opettaa mitä se saa ja mitä se ei saa tehdä. Pelottelua, uhkailua, ikäviä nyppimisiä tai äänen korotuksia ei tähän kuitenkaan tarvita. Homman voi hoitaa huomattavasti eläinystävällisemmin. Koiralle voi opettaa vaihtoehtoisen käytöksen huonon käytöksen tilalle ja palkita sitä oikeasta toiminnasta ja toki jos muu ei auta, voi palkkion aina jättää antamatta. Omille koirilleni olen esimerkiksi opettanut, että oven edessä istutaan… aina… ja vasta sitten päästään ulos. Minun ei siis tarvitse komentaa tai kiskoa hihnasta ulos lähdettäessä. Koira tietää, että oven edessä istutaan ja ulos mennään vasta kun on saatu lupa.

Loppujen lopuksi uudessa pehmenneessä koulutuskielessä on usein kysymys vain sanastosta. Käytäntö, ja varsinkin koiran kokemus eivät välttämättä muutu miksikään, oli kyse sitten rangaistuksesta tai muistutuksesta. Koirat tottuvat epämiellyttäviinkin asioihin ja sietävät omistajiltaan mitä hirveämpää kohtelua. Sen ei kuitenkaan pitäisi oikeuttaa epämiellyttävien tuntemusten aiheuttamista, varsinkaan kun ne eivät juuri koskaan ole tarpeellisia.

*****

Meghan E. Herron, Frances S. Shofer, Ilana R. Reisner 2009: Survey of the use and outcome of confrontational and non-confrontational training methods in client-owned dogs showing undesired behaviors. Applied Animal Behaviour Science, 117 (2009) 47–54.

Kouluttaminen on mekaaninen taito

Kanat kouluttaa

Kävimme Jaana Rajamäen (Joy Of Learning) opissa Kangasalla ”Treenaa taitojasi, kouluta koiraasi” -kurssilla. Palattiin vahvasti perusasioiden äärelle ja lauantaina homma lähti käynt2013-10-20 10.00.40iin omien mekaanisten taitojen treenamisella. Eteemme asetettiin neljä eri numeroitua pistettä. Tehtävänä oli naksauttaa ja palkata mahdollisimman nopeasti niin, ette
i mikään kouluttajassa liikahda ennen naksua. Palkkio tuli toimittaa mahdollisimman nopeasti annetun ohjeen mukaan johonkin neljästä pisteestä. Tässä treenattiin ajoitusta, vahvistetiheyttä, sekä palkkion suuntaa. Opettaja huuteli numeroita ja me naksutimme ja “palkkasimme”. Sama tehtiin molemmilla käsillä, vauhti kiihtyi ja hikipisarat valui treenaajien otsaa pitkin.. Lisäksi piti tietysti huolehtia etteivät jyvät lentäneet kupista pitkin pöytää ja kana sai nokkaista kupista vain kerran. Helppoa 😉

Kanojen kanssa keskityttiin kohdetyöskentelyyn. Ensin koulutettiin ns. ”kuuma kohde”, joka oli joko tietyn muotoinen, tai värinen paperinpala. Tämän jälkkana ja autoeen otettiin rinnalle toinen muoto / väri ja pyrittiin erottelevan vahvistamisen avulla saamaan kana nokkimaan vain kuumaa kohdetta. Kana sai tehdä
yhden virheen (koko päivän aikana), eli nokkaista kerran väärää kohdetta jonka jälkeen väärän nokkaisusta kuuma kohde otettiin pois (negatiivinen rankaisu P-). Kana sai kuuman kohteen takaisin kun se ei enää osoittanut kiinnostusta väärää kohdetta kohtaan vaan odotti hetken. Yksi treenisessio kesti 30s ja kun sekuntikello
piippasi, kana lähti tauolle. Kahden 80%:sti onnistuneen sarjan jälkeen sai ottaa kolmannen kohteen pöydälle. Muoto- / värierottelun jälkeen opetimme vielä naksuttimen kanaa vetämään pientä leluautoa perässään, johon oli sidottu kuminauha kiinni.

Koulutuksen onnistumisen kannalta on oleellista, että kouluttaja tietää mitä tekee ja ymmärtää kokonaisuuden. Kulmakivet ajoitus, kriteeri, vahvistetiheys ja palkkion suunta tulee ottaa huomioon ja jokainen treeni kannattaa suunnitella tarkkaan ennen kuin ottaa eläimen mukaan koulutukseen. Lyhyet pätkät (30s – 1min) takaavat sen, että molemmat jaksavat keskittyä 100% ja koulutus on tehokasta. Vahvistetiheyden tulisi perusasioita treenatessa olla vähintään 12 vahvistetta minuutissa, mielellään enenmmänkin, joten mekaanisia taitoja todella tarvitaan! Voit testata omia taitojasi kokeilemalla montako kertaa ehdit naksuttaa ja laittaa makupalan eteesi kuppiin 30 sekunnissa niin, että kätesi (eikä mikään muukaan) ei liiku yhtään ennen kuin olet naksuttanut.

Kohdetyöskentely koirien kanssa, miksi?

Toisena päivänä treenattiin omien koirien kanssa. Taas aloitettiin omien mekaanisten taitojen testaamisella / parantamisella. Saimme myös nähdä rottweiler Inton hienon demon kohdetyöskentelystä. Treenattiin kosketuskepin kanssa puolen minuutin pätkiä vuorotellen keskittyen siihen, että koira pysyi keskittyneenä tehtäväänsä ja vahvistetiheys olisi mahdollisimman korkea. Oma toiminta oli tietysti taas suurennuslasin alla → missä asennossa ja kuinka korkealla keppi oli, pysyikö palkkauskäsi paikallaan kunnes tuli naksu ja mihin suuntaan palkattiin ja miksi. Kohdetyöskentely oli koirille ennestään tuttua joten keppiin koskemista ei tarvinut erikseen kouluttaa. Työskentelyn ollessa puhdasta ja varmaa, lisättiin häiriötä → vieressä pomputettiin tennispalloa / heilutettiin lelua.

Miksi eläinkoulutusalan ammattilaiset suosivat kohdetyöskentelyä?

  • Kouluttajan mekaaniset taidot paranevat → ajoitus, kriteeri, vahvistetiheys, palkkion suuntainto
  • Kouluttaja voi harjoitella mm. vihjeen liittämistä, keston lisäämistä ja latenssia
  • Koira oppii itsenäistä työskentelyä
  • Koira oppii erottamaan toiminnan palkkiosta ja sen ns. työmoraali kasvaa
  • Koiraa voi kohteiden avulla siedättää erilaisiin asioihin (esim. käsittely)
  • Koiraa voi kohdetyöskentelyn avulla ohjata haluamaansa suuntaan (esim. suunnat: vasen, oikea) tai sijaintiin (auto, häkki)
  • Kohdetyöskentelyllä voi mitata koiran oppimiskykyä
  • Kohdetyöskentelyllä voi parantaa koiran keskittymistä
  • Koiraa voi rauhoittaa kohdentamisen avulla kiihdyttävissä tilanteissa
  • Sopii avuksi esim. tottelevaisuusliikkeiden kouluttamiseen
  • Kohottaa koiran itsetuntoa (oma-aloitteinen toiminta, jolla se saavuttaa jotain kannattavaa)

Hienosti hihnassa

Lopuksi keskityttiin hihnatyöskentelyyn. Kuinka hihnaa käytetään? Miksi hihnassa kävely on koiralle niin haastavaa? Mistä palkitaan ja miten? Tehtiin yksinkertaista harjoitusta, joka vahvistaa kontaktia ja lähellä oloa, sekä siitä voi jatkaa myös luoksetulon alkeisiin. Koiran ottaessa kontaktin, sitä kehuttiin välittömästi ja liikuttiin nopeasti poispäin palkaten koira ihmisen eteen sen tullessa perässä. Tätä tehtiin minuutin verran, jonka jälkeen koira lähti tauolle ja seuraava koirakko jatkoi. Minuutti tuntui uuvuttavan pitkältä ajalta, kun keskittyi koiraan todella ja piti kaikki palikat kasassa. Tässäkin pyrittiin pitämään vahvistetiheys hyvänä ja koira keskittyneenä ohjaajaan. Hihnan pituus oli sellainen, ettei koiralla ole mahdollisuutta lähteä kiertelemään koulutustilassa. Häiriöitä (pallon pomputtelu / lelun heiluttaminen ympärillä) otettiin mukaan kun toiminta oli sujuvaa.

Tästä harjoituksesta on hyvä jatkaa myös seuraamisen kouluttamiseen, sillä ohjaajan tarvitsee vain kääntyä ja lähteä palkkaamaan koiraa vierelleen kun koira tulee sujuvasti peruuttavan ohjaajan perässä ja pitää kontaktia. Koiran ärsykekuvan kannalta (mitä koira näkee edessään) on järkevämpää lähteä siitä että ihminen on edessä, koska viereltä kontaktin ottaminen on huomattavasti haastavampaa kokemattomalle koiralle.

Mitä jäi mieleen

  • Think – Plan – Do
  • Mekaaniset taidot paranevat / pysyvät hyvinä vain harjoittelemalla
  • Kellottaminen → koulutus on tehokasta → latenssi lyhenee
  • Vähintään 12 vahvistetta minuutissa (peruskäytöksiä kouluttaessa)
  • Eläin määrittelee mikä sille on vahviste
  • Eläin ei tee virheitä – se tekee sitä mikä on sille kannattavaa
  • Positiivinen ei ole sallivaa
  • Ainoa mitä todella voit muuttaa, on oma käytös / suhtautuminen
  • AJOITUS – KRITEERI – VAHVISTETIHEYS – PALKKION SUUNTA

Kesäterkuin,

Riikka, Niina ja Sanna,
Team Click4Change

Kehumisen vaikeus!

Tags

, ,

Seurasin jokin aika sitten pentukurssia, jossa viisi koirakkoa ottivat ensimmäisiä askeliaan koulutuksen maailmaan. Huoneessa kaikuivat erilaiset “Murre Ei!” “Turre lopeta!” “Minni hyi!” “Ei sinne Peppi!” huudahdukset. Opeteltiin kontaktia. Ideana oli kehua ja palkita koiria kontaktista ja jättää ne huomiotta/palkkiotta silloin kun ne ihmettelivät ympäröivää maailmaa, eivätkä kiinnittäneet omistajaansa huomiota. Pennut olivat tietysti varsin eläväisiä ja innokkaita ja erittäin kiinnostuneita muista paikalla olevista pennuista. Omistajien energia kului heidän yrittäessään pitää pentunsa huomion itsessään tilanteessa, jossa lähes kaikki muu tuntui kiinnostavan niitä omistajaa ja tämän herkkupaloja enemmän. pikkumaisa

Varsin tavallinen iltapäivä pentukoulussa siis. Pennut eivät vielä osanneet keskittyä yhteen asiaan kovinkaan kauaa, varsinkaan kun ympärillä pyöri lauma mahdollisia leikkikavereita, eivätkä ne vielä olleet oppineet, että herkkuja saa keskittymäällä omistajaan. Koirien käytöstä enemmän minua jäikin askarruttamaan omistajien kyvyttömyys kehua pentujaan, silloin kun nämä onnistuivat. Kouluttajan piti jatkuvasti muistuttaa omistajia kehujen ja palkitsemisen tärkeydestä, mutta kun pentu menetti kiinnostuksensa omistajaan ja alkoi haikailla enemmän tai vähemmän aktiivisesti muiden pentujen perään, yksikään omistaja ei unohtanut torua pentuaan.

Samaan ilmiöön törmää myös aikuisten koirien kanssa. Seuraavan kerran kun pysähdyt juttelemaan koiraansa ulkoiluttavan tutun kanssa, tarkkaile, milloin ja miten hän kommunikoi koiransa kanssa. On erittäin todennäköistä, että koiraan ei kiinnitetä mitään huomiota silloin kun se istuu tai makaa nätisti omistajansa vieressä, mutta palautetta, negatiivista sellaista, koira saa heti kun se alkaa osoittaa levottumuuden merkkejä tai jollain tavoin yrittää kertoa haluavansa jo jatkaa matkaa. Tätä kannattaa tarkkailla myös itsessään. On nimittäin yllättävää kuinka “luontevasti” annamme arkipäivässä negatiivista palautetta emmekä edes huomaa koiriemme pieniä onnistumisia.

Onko siis todella niin, että kiinnitämme helpommin huomiota negatiivisiin asioihin, niihin joista emme pidä ja pidämme onnistumisia itsestäänselvyytenä? Se helppous, jolla omistajat pentukoulussa komensivat ja toruivat pentujaan väärästä käytöksestä ja unohtivat kokonaan huomioida niiden onnistumiset tuntui ikävän tyypilliseltä. Oletamme, että muut (eläimet ja ihmiset) käyttäytyvät hyvin. Eivät menetä malttiaan, käyttäydy huonosti tai muullakaan tavoin ylitä rajoja, jotka olemme “yhdessä” sopineet. Silloin kun pysytään rajojen sisässä ja käyttäydytään hyvin, ei siihen tarvitse kiinnittää erityistä huomiota. Jos joku kuitenkaan ei noudata näitä mielessämme olevia sääntöjä, tuomitsemme nopeasti, kritisoimme ja haukumme.

Ihmisten kanssa tämä saattaa tietyissä tilanteissa toimia, mutta on paljon sellaisia tilanteita, joissa osapuolten mielessä olevat säännöt eivät yksinkertaisesti kohtaa ja silloin tällaisella toimintamallilla ei pääse kovinkaan pitkälle. Kovin pitkälle sillä ei myöskään pääse eläinten kanssa. Jos niitä vain torutaan ja komennetaan erilaisista käytöksistä, jotka niiden mielestä ovat täysin normaaleja ja vielä mukavia, saadaan aikaan vain ymmällään oleva eläin, joka ei tiedä mitä siltä halutaan eikä ymmärrä mistä sitä rangaistaan. Niin ihmisten kuin eläintenkin kanssa toimittaessa kehut ja porkkanat topimivat usein huomattavasti risuja paremmin ja tekevät myös oppimisesta ja vuorovaikutuksesta kaikille osapuolille mukavampaa.

hullumaisaKoirat eivät synny ihmisten kanssa elämiseen opettava ohjelmisto mielessään, vaan niitä on opetettava toimimaan tavalla, joka auttaa niitä elämään sovussa ihmisten kanssa. Jos niille ainoastaan kerrotaan mitä ei saa tehdä, eivät ne voi oppia mitä niiden pitäisi tehdä. Lisäksi ne eivät välttämättä lainkaan ymmärrä mistä niitä milloinkin torutaan. Jos toisen koiran luo haukkuen kiskovaa pentua torutaan kiskomisesta, voi se hyvin yhdistää torut toisen koiran läsnäoloon sen sijaan, että se ymmärtäisi torumisen kohdistuvat remmissä kiskomiseen tai haukkumiseen. Näin saadaan nopeasti aikaan koira, joka odottaa ikävien asioiden tapahtumista aina toisen koiran nähdessään.

Koiraa ei myöskään tulisi torua silloin kun sille ei edes ole opetettu tai kerrottu mitä sen haluttaisiin tekevän. Emme me laita lapsiakaan Englannin kokeeseen istumaan ennen kuin he ovat istuneet yhdelläkään oppitunnilla ja hauku heitä sitten huonosta suorituksesta. Myö koiralle kannattaa opettaa mitä sen toivotaan tekevän erilaisissa tilanteissa ja kehua ja palkita sitten oikeasta käytöksestä. Pitää kuitenkin muistaa, että jos koiran on opettanut istumaan kotona, se ei tarkoita, että voimme olettaa sen osaavan istua pyynnöstä myös koirapuistossa. Koirat eivät yleistä asioita samoin kuin ihmiset, ja “jo opitut” käytöksiä pitää harjoitella paljon eri paikoissa ja erilaisten häiriöiden länsäollessa. Jätettäköön tämä kuitenkin toiseen kirjoitukseen. Sitä odotellessa: kehukaa koirianne!

 

 

Munankuorilla kävely – koiran ylivarovaisuus

Tags

, , , ,

Mitä on ylivarovaisuus ja miksi ihmisten on hyvä siitä tietää?

Ylivarovaisuutta (engl. frozen watchfullness) kutsutaan myös munankuorilla kävelyksi. Ylivarovaisen ihmisen tai koiran on koko ajan oltava  varovainen ja todella keskittynyt, aivan kuin kävelisi munankuorilla rikkomatta niitä. Koirista voi tulla yrivarovaisia, jos niitä rangaistaan paljon, tai niiden koulutus on epäjohdonmukaista. Ylivarovaisen koiran elimistö on jatkuvassa stressitilassa, eikä koira tällöin kykene oppimaan kovin hyvin mitään uutta.

Ylivaroivainen koira tutkailee intensiivisesti pieniäkin muutoksia ihmisen mielentilassa ja tunteissa ja reagoi salamannopeasti osaamiinsa käskyihin.

Yleensä reagointi on paljon suurieleisempää ja hösöttävämpää kun olisi tarpeen ja koiran oma-aloitteisuus vähenee. Koira ei ole tällöin kovin operantti ja mm. naksutinkoulutus ei saa sitä muotoa jollainen sen kuuluisi olla. Jos ihmisen mielentilassa tapahtuu muutoksia, koira reagoi niihin salamannopeasti  ja voimakkaasti. Koiralla joka on ylivarovainen,  esiintyy paljon tavallista enemmän stressin lievittämiseen tarkoitettuja sijaistoimintoja mm. haukottelu, huulien nuoleminen, jatkuva jalan nostaminen, ravistelu , etujalan koholla pitäminen ja “pärskiminen”. Nämä ovat siis normaaleja käytöksiä kaikille koirille, mutta ylivarovainen koira tekee näitä poikkeuksellisen runsaasti.

Ylivarovaisuutta näkee yllättävän paljon eri harrastuskentillä. Harrastuskoirien fyysinen terveys saattaakin olla uhattuna pitkäaikaisen stressin seurauksena, jota ylivarovaisuus aiheuttaa koirassa. Vaikka erilaisilla koulutusmenetelmillä voikin saada koiran käyttäytymään tietyllä tavalla, menetelmien erot tulevat useimmiten esille, kun tarkastellaan koiran yleistä olemusta ja käytöstä. Negatiivisen vahvisteen käyttö, rankaisut ja varsinkin sellaiset rankaisut joita koira ei voi ennakoida, aiheuttavat helposti stressiä ja vaikuttavat eläimen hyvinvointiin. Jos omistaja käyttää sekä palkkioita että rankaisuja koulutuksessaan, koira ei voi tietää onko tulossa keppiä vai porkkanaa. Pikku hiljaa se alkaa arastella ja kenties jopa pelätä koko koulutustapahtumaa koska rankaisut menevät palkkioiden edelle: koirasta tulee helposti ylivarovainen.

Koulutustapahtuman riskit:

Erilaiset arkipäivän “koulutusmetodit”, joita varsinkin aiemmin omistajia kehotettiin käyttämään, aiheuttavat eläimessä stressiä, pelokkuutta ja ylivarovaisuutta. Tällaisia ovat mm. tahallinen säikyttely ja  selättäminen. Selättäminen ei ole koirille luontaista, joten koira ei ymmärrä mitä on tapahtumassa ja miksi, jolloin selättäminen aiheuttaa vain turhaa hätää koiralle. Suuri ylivarovaisuuden riski on olemassa myös silloin, kun ohjaaja käyttää ainoastaan negatiivista vahvistetta ja rankaisuja koulutuksessaan.

Myös muut vanhanaikaiset johtajuusharjoitukset, kuten koiraa päin kävely saattavat tehdä koirasta ylivarovaisen. Esimerkiksi kotona lepäävä koira ei saa maata rauhassa vaan sen on aina väistettävä omistajaa kun omistaja kävelee sitä kohti. Sovussa elävät koirat eivät tee näin, joten koiran on mahdoton käsittää tilannetta. Erityisen ikäväksi tilanne muuttuu, jos koiralle samanaikaisesti koulutetaan vaikka paikkamakuuta. Olen huomannut usein tokoa harrastaessani, että paikkamakuussa oleva koira muuttuu ahdistuneen näköiseksi omistajan palatessa koiran viereen. Syitä voi tietysti olla monia, mutta esimerkiksi monesti koiria “ojennetaan” oikeaan asentoon jos ovat menneet lonkalleen. Joskus koiria on myös rankaistu fyysisesti maahan takaisin painamalla tai kovaa ärähtämällä jos ne ovat nousseet “ennen aikojaan” ylös. Kuitenkin muulloin koiran olisi väistettävä omistajaa kun omistaja kävelee koiraa kohti. Koira joutuu siten kestämään tilanteita, joissa se ei enää tiedä, milloin on kannattavaa pysyä maassa ja milloin nousta ylös.

Koiralle saattaa olla stressaavaa myös liian pitkän kontaktin vaatiminen (esim. munankuorettottelevaisuusharjoituksissa), erityisesti jos huomion herpaantumisesta seuraa rankaisu. Koiralta ei tulekaan vaatia pitkää kontakia, ellei sitä ole sille opetettu.

Kaikkein ikävintä on, että osa kouluttajista jopa tähtää ylivarovaisuuteen. Koiraa saatetaan nyppäistä varoittamatta poskivilloista tai kyljestä esimerkiksi juuri kontaktin herpaantuessa. Tällaisia yhtäkkisiä rankaisuja toistetaan, kunnes koira muuttuu ylivarovaiseksi. Motivaationa kenties on se, että ylivarovainen koira saattaa vaikuttaa paljon nöyremmältä ja skarpimmalta, koska koiralla ei ole minkäänlaista kontrollia sen suhteen, mitä sille kulloinkin tapahtuu. Koira tarkkailee entistä tarkemmin omistajan eleitä ja stressireaktio, joka tilanteeseen liittyy, jatkuu myös tilanteen jälkeen.

Kaikista parasta olisi jos tehtävät opetettaisiin koiralle niin, että onnistumisesta palkitaan ja epäonnistumisesta ei toruta, vaan se yksinkertaisesti jätetään huomiotta. Tällöin koira ei stressaannu, eikä ole vaaraa, että siitä tulisi ylivarovainen. Positiivinen vahvistaminen on muutenkin koiran oppimisen kannalta paras ja nopein tapa oppia.

Hyvin erikoinen piirre ylivarovaisuudessa on se, että koira saattaa epätoivoisesti olla kiinni ihmisessä joka koiraa on rankaissut, ja koira tuntee suurta ahdistusta jos joutuu ihmisestä eroon. Vaikka ylivarovaisuuden aiheuttaja ei olisikaan läsnä, niin koiran tila jää myös ikään kuin ”päälle”. Koira ei enää oikein innostu mistään vaan viettää aikaa yksinään omissa oloissaan. Usein ihmiset haluavat hiljaisen ja ”helpon” koiran, mutta ylivarovainen koira on erittäin stressaantunut ja tällöin myös sen terveys ja kyky oppia uutta on uhattuna. Ylivarovainen koira ei ole myöskään kovin onnellinen.

Oletko sinä nähnyt ylivarovaisen koiran?

Lähde: Kaimio Tuire, Koirien käyttäytyminen,  WSOY 2008

Projekti koira ja kevythäkki

Tags

, ,

Ostin ensimmäisen kevythäkin koiralleni, jotta treeneissä ja erilaisissa tapahtumissa kulkeminen olisi mukavampaa kun koiran voi laittaa häkkiin rauhoittumaan. Koska sillä ei ollut häkkiä koskaan ollut, mietin tietysti treeniä varten valmiiksi koulutussuunnitelman: kuinka sheippaan koiran häkkiin, vahvistan siellä makaamista, koulutan kestoa ja tarjoilen sinne tietysti paljon mukavia asioita. Lisäksi halusin videoida koko projektin kaikkine kriteereineen. Oletin, että vaikka kyseessä on kovin oma-aloitteinen koira (pennusta saakka pääsääntöisesti sheippaamalla koulutettu), niin tuollainen pimeä paikka vaatiisi ainakin pienen naksuttelutuokion. Kuinka väärässä olinkaan!

Miten tämä koulutus sitten käytännössä meni?

Ihan ensialkuun kasasin häkin tietenkin valmiiksi. Sitten menin keittiöön leikkaamaan nakit, otin treeniliivin ja aloin suunitella häkin ja kameran sijoittamista huoneeseen. Koira oli tällä välin huomannut että jotain on ilmeisesti luvassa ja lähti tarkastamaan tilanteen. Se käveli huoneeseen jossa olin, vilkaisi minua ja häkkiä ja käveli rauhallisesti häkkiin. Siis kokonaan sisälle! Sieltä se sitten katseli oviaukostauna häkissä kysyvästi että tätäkö sinä nyt halusit? Mietiskelin hetken että montakos kriteeriä tässä nyt jo menikään, ja riensin nopeasti kehumaan ja antamaan herkun. Poistuin huoneesta keittiöön naureskeleman miehelle että kylläpä se nyt oli pätevä kun en ehtinyt oikeastaan edes aloittaa koko hommaa. Kurkkasin taakseni ja huomasin että siellä se neiti edelleen häkissä kökötti ja tuijotti perään että kannattaako tänne vielä jäädä? Kiireesti uudestaan palkkaamaan…

Sheippaus on monen mielestä kauhean työlästä ja saattaa tuntua, että houkuttelulla saa nopeammin tuloksia. Rohkenen kuitenkin olla erimieltä. En sano, etteikö houkuttelu olisi toimiva tapa ja joskus (koulutettavasta asiasta riippuen) ehkä toimivampikin, mutta jos ihminen itse pääsee sisälle operantin koulutuksen maailmaan niin koulutus muuttuu yleensä mielenkiintoisemmaksi ja väsyttää koiraakin tehokkaammin. Kun saa koiran hoksaamaan että kannattaa olla aktiivinen oppija niin sille on huomattavasti helpompi kouluttaa uusia asioita kuin passiiviselle koiralle, joka odottaa koko ajan ohjeita. Houkuttelussahan ohjaaja on aktiivinen ja koira passiivinen, kun taas sheippauksessa roolit kääntyvät toisin päin.

Häkkitarina kuitenkin vielä jatkuu..

Olin siis hyppinyt jo useiden kriteereiden yli (tai koirahan sen oikeastaan teki 😉 ), mutta tämä oli vasta alkua. Tein parin päivän ajan paljon häkkiinmenotoistoja suunnilleen seuraavan suunnitelman mukaisesti:

1.Koira menee häkkiin – seison vieressä

2.Koira menee häkkiin ja käy maate – seison vieressä

3.Koira menee häkkiin, käy maate – lisään kestoa, eli palkkaus 1 … 15s päästä

4.Koira menee häkkiin – käyn muualla kävelemässä koiran pysyessä häkissä

5.Koira menee häkkiin, suljen vetoketjun – käyn muualla jne….

Kriteerit nousivat varsin nopeaan tahtiin. Uskalsin pitää yllä kovaa tahtia, koska paikallaolo on tämän koiran vahvimpia käytöksiä, eikä se kertaakaan edes meinannut lähteä perääni häkistä. Tämä ei varmasti onnistu kaikkien koirien kanssa, vaan moni tarvitsee pienemmät kriteerit ja tarkemman suunnitelman. Eikä tämä meillekään ole vasta kuin alku, sillä vielä tekemättä yleistäminen, eli häkkiin meno ja siellä rauhassa oleminen erilaisissa ympäristöissä. Yleistämisen kanssa käsi kädessä kulkee myös häiriötreeni, eli häkissä opetellaan olemaan rauhassa myös hälinän keskellä, esimerkiksi juuri treenihallilla.

Kun me olimme treenanneet kaikkea ylläolevaa kotona, ajattelin seuraavana päivänä liittää vihjesanan käytökseen. Menin häkin viereen ja odotin että koira menee oma-aloitteisesti häkkiin, jotta voisin sanoa häkkiin menoa tarkoittavan vihjeen. Minulle tarjottiin ensin yhden tassun hyvin harkittua laittamista häkin sisäpuolelle: “Riittääkö tämä tänään?” koira tuntui kysyvän. Kun tästä ei palkkaa kuulunut, seuraava tarjous oli molemmat etutassut häkin sisällä ja niiaus taakse sen verran että sai katsottua mammaa silmiin → joko riittää? Jos tässä vaiheessa olisin laskenut kriteeriä ja palkannut niin todennäköisesti olisin saanut lisää etutassuja häkin sisälle. Niinpä en kelpuuttanut koiran yrityksiä. Kun tutussa paikassa ollaan päästy kriteeriin 10, niin ei kannata laskea sitä enää kriteeriin 2 tai 3, sillä eihän kukaan viitsi tehdä turhaa työtä, jos palkan saa helpommallakin 😉

Sheippaaminen on hauskaa sekä omistajalle että koiralle ja usein se on myös hirvittävän helppoa, etenkin, kun koira on aktiivinen ja innokas oppimaan. Kouluttajan tärkeä motto “älä oleta!” toimii onneksi joskus toiseenkin suuntaan. Minäkin oletin että joudun naksuttamaan paljon useammin kuin 0 kertaa ennen kuin koira on häkissä. Toisin kävi ja nyt tehtävänä on vain tehdä häkistä rauhallinen paikka, joten treenin lopuksi tarjoan koiralle luun tai vaikkapa iltaruoan häkkiin syötäväksi ja lähden sen kanssa myös muihin ympäristöihin tekemään häkkitreeniä.

Matkalla päämäärään

Tags

, ,

”Think. Plan. Do,” asia jota ei voi korostaa tarpeeksi eläintenkoulutuksessa. Olen huomannut, että usein on niin kiire, ettei ole aikaa pysähtyä miettimään mitä pitäisi tai mitä kannattaisi tehdä, jotta saisin mahdollisimman hyvän lopputuloksen. Kuinka usein sinä teet suunnitelman ennen kuin treenaat koiraasi? Niinpä. Jos kuulut niihin, jotka menevät hallille ja alkavat treenata ”fiilispohjalta”, kannattaa joskus muuttaa toimintatapaa, kirjoittaa paperille suunnitelma ja miettiä siihen ainakin seuraavia asioita:

  •  Mikä on tavoite, eli mitä käytöstä tarkkaanottaen koulutat?
  • Mitä koiran tulee mahdollisesti osata ennestään?

  • Mitkä ovat koulutuksen kriteerit (1.katsoo kohdetta 2.menee kohdetta kohti 3.koskee kohteeseen jne..)

  • Mitä ET halua vahvistaa (mitä teet kun koira tekee epäonnistuneen toiston)?

  • Mihin suuntaan palkkaat?

Tämän listan lisäksi kannattaa muistaa vielä että laatu korvaa määrän tässäkin asiassa, joten tee lyhyet sarjat (5-10 toistoa riippuen koulutettavasta asiasta) ja pidä sarjojen välissä pieni tauko, jotta ehdit käydä mielessäsi läpi miten sarja sujui, ovatko ajoitus, kriteeri ja vahvistetiheys kohdallaan ja sitten päättää voitko nostaa kriteeriä. Saatat pian huomata että koulutus etenee huomattavasti paremmin kuin yleensä. 😉

Heitetään vielä pieni haaste loppuun. Kuinka moni on nähnyt, tai myöntää jopa itse sortuvansa tällaiseen “virheeseen”? Koiria huomioidaan erittäin paljon kun ne käyttäytyvät huonosti, mutta kun ne ”eivät tee mitään”,  ne jätetään tyhjän päälle eikä omistaja huomaa niitä lainkaan? Itse olen törmännyt tähän usein koulutuskenttien laidoilla, mätsäreissä ja kisoissa. Koira istuu rauhassa kun omistaja seuraa tyytyväisenä muita. Hetken kuluttua koira alkaa hyppiä, vinkua, haukkua, jolloin omistaja yhtäkkiä huomioi koiran, toruakseen sitä.

Oikean käytöksen vahvistaminen on tutkitusti tehokkaampaa kuin väärästä huomauttaminen. Vahvistamalla hyvää käytöstä kerrot koiralle että ”hienoa, toimi näin!”, kun taas rankaisu ei kerro sille kuinka tulee käyttäytyä. Seuraavan kerran kun olet vastaavassa tilanteessa, katso koiraasi. Kun se ”vain on” – palkkaa sitä siitä! Jos suinkin mahdollista, pidä välimatka muihin sellaisena, että koirasi kykenee olemaan rauhallinen ja palkkaa sit’ä rauhallisuudesta runsaasti. Näin kerrot koirallesi, että rauhassa oleilu on mahtavaa ja se todennäköisesti tarjoaa rauhassa oleilua tulevaisuudessakin. Mieti mitä haluat koirasi tekevän ja kouluta se sille, koira ei voi tietää miten haluaisit sen käyttäytyvän kun sinä keskityt katselemaan esimerkiksi muita koirakkoja. Näillä tunnelmilla uuteen vuoteen!

Terveisiä kanakurssilta

Tags

, , , ,

TCC oli hyvin edustettuna Tommy Wirenin ja Jaana Rajamäen järjestämässä operantin ehdollistamisen workshopissa, jota kutsutaan tuttavallisemmin myös kanakurssiksi. Olimme siellä neljän hengen voimin, ja muodostimme puolet kanakurssi ykkösen väestä. Kaikkea kanoilta (ja tietysti Tommilta ja Jaanalta) oppimaamme ei saisi millään mahtumaan useaankaan blogikirjoitukseen ja osaa asioista voisi olla vaikea pukea sanoiksi, sillä koimme kaikki monia “ahaa-elämyksiä” viikonlopun aikana. Tässä kuitenkin muutamia päälimmäiseksi mieleen jääneitä ajatuksia. Todennäköisesti kanat tulevat esiintymään myös myöhemmissä blogikirjoituksissa.

Kanakursseja on yhteensä viisi. Idea on peräisin eläinkoulutuksen grand ol’ man Bob Baileylta, joka käytti kanoja omilla eläinkoulutuskursseillaan jo 1940-luvulla. Kurssi, jolle osallistuimme, oli sarjan ensimmäinen ja sen aiheena oli erotteleva vahvistaminen. Kurssi koostui teorian ja käytännön vuorottelusta. Opiskelimme asian ensin teoriassa ja sen jälkeen menimme kanojen kanssa katsomaan mistä oikeastaan on kysymys.

Erottelevaa nokintaa

Erottelevaa nokintaa

Viikonlopun aikana meidän tuli opettaa kanamme nokkaisemaan vain ja ainoastaan oikean väristä/oikean muotoista lappua, eli erottelemaan värejä/muotoja toisistaan. Erottelevan vahvistamisen periaatteen mukaisesti kouluttaja vahvisti vain tiettyjä nokkaisuja jättäen “väärän” lapun nokkaisut palkitsematta. Prosessiin mahtuivat lähes kaikki operantin ehdollistamisen periaatteet: ärsyke, vahviste, rankaisu ja sammuttaminen. Kanat saivat ruokaa (palkkio) kun nokkaisivat oikean väristä paperilappua (ärsyke). Väärän värin nokkiminen, pöydällä huuhailu, kouluttajan katselu tai pöydän nokkiminen jätettiin huomiotta (sammuttaminen) ja oikea lappu otettiin hetkeksi pois (palkkion saamisen mahdollisuuden poisto, eli negatiivinen rankaisu). Kanat oppivat yllättävän nopeasti ja viikonlopun jälkeen olimme kaikki onnistuneet opettamaan kanamme nokkaisemaan vain ja ainoastaan sitä oikeaa väriä ja odottamaan kärsivällisesti jopa 20 sekuntia nokkimatta mitään, jos oikean väristä lappua ei ollut pöydällä. Käytösteoreettisin käsittein ilmaistuna opetimme kanoille siis uuden käytöksen, koulutimme siihen kestoa ja saatoimme sen ärsykekontrolliin.

Kanojen koulutuksessa pätevät samat periaatteet kuin minkä tahansa muunkin eläimen koulutuksessa. Kun eläimelle opetetaan uutta käytöstä, toimitaan periaatteessa samalla tavalla lajista riippumatta. Opettaessasi koiraasi istumaan, et palkitse sitä maahan menosta, seisomisesta tai kuonolla tökkimisestä, vaan vain ja ainoastaan istumisesta. Kyse on operantin ehdollistamisen perusperiaatteesta: se käytös mitä vahvistetaan toistuu useammin ja useammin, kun taas käytös, josta palkkaa ei tule (tai josta seuraa rankaisu), vähenee ja lopulta sammuu kokonaan.

Kanat opettajina

Mitä kanoilta sitten opimme? Ensinnäkin kanat opettivat pikakelauksena operantin ehdollistamisen pääperiaatteet. Niiden reaktiot ovat erittäin nopeita, eivätkä ne juuri toista virheitään. Nokittuaan pari kertaa väärää väriä (ja jäätyään ilman palkkaa) kana siirtyy nopeasti kokeilemaan onneaan seuraavan värin kanssa. Jos kana jatkuvasti nokkii väärää väriä, on sataprosenttisen selvää, että vika löytyy kouluttajasta. Aloitimmekin käytännön harjoitukset reaktionopeuden testaamisella ja parantamisella, sillä kanojen kanssa on oltava varsin nopea jos mielii naksauttaa juuri oikeean aikaan ja oikeasta käytöksestä. Jotta koulutus onnistuisi, kouluttajan on kyettävä tarkkailemaan eläimen toimintaa, merkitsemään (naksulla) juuri oikea haluttu toiminto, antaamaan palkkio ja olemaan salaman nopeasti valmis toistamaan koko juttu uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Huomasimme nopeasti, että Bailey oli todella oikeassa todetessaan, että koulutus on yksinkertaista mutta ei helppoa!

Koulutusvälineet

Toiseksi kanojen kanssa kommunikointi on myös jollain tavoin pelkistettyä. On vain kouluttaja, kana, naksutin ja palkkio. Esimerkiksi koiria kouluttaessamme (varsinkin omia koiria) erilaiset tunteet sotkeutuvat helposti koulutustilanteeseen. Saatamme ajatella, että koira on tahallaan hankala, ei halua tehdä vaikka hyvin osaakin, osoittaa mieltään ja niin edelleen. Kanaan tuollaisia tunteita ei tullut liitettyä. Kanojen kanssa kävi nopeasti selväksi, että kouluttaminen on mekaaninen taito. Jos ajoitus, vahvistetiheys tai kriteeri on pielessä, ei käytöksen opettamisesta tule mitään.

Kolmanneksi kanat opettivat rakentamaan käytöksen pienen pienistä palasista. Minkäänlainen ohjailu tai edes houkuttelu ei tullut mieleenkään, varsinkaan kun kanat olivat erittäin nopeita myös ruokakupille mennessään, joten houkuttelun tuloksena olisi todennäköisesti ollut hirveä sotku pöydällä ja tyytyväinen “tyhjästä” palkittu kana. Kanojen avulla oppi siis keskittymään hyvin pieniin käytöksen osiin, ja kuten Tommi totesi, kanojen kanssa tarkoitus on oppia kouluttamaan reaktioita, ei käytöksiä. Sen sijaan, että miettisimme vain haluamiamme käytöksiä, on tärkeää pilkkoa käytöksiä pienempiin osiin ja kouluttaa reaktioita käytösten sisään. Viikonlopusta jäikin mieleen tärkeä, mutta varsinkin koiran koulutuksessa usein unohtuva seikka: keskity matkaan, älä päämäärään!

Tervetuloa!

Tässä blogissa TCC:n jäsenet kirjoittavat ajatuksistaan liittyen eläinten koulutukseen, hyvinvointiin ja elämään eläinten kanssa. Kerromme myös kokemuksistamme, jaamme koulutusvinkkejä ja pohdimme eläinten oppimista ylipäänsä. Käsittelemme niin arkipäivän koulutuksellisia asioita, erilaisiin kilpailuihin (TOKO, Agility, Ralli, tottis jne.) liittyviä asioita sekä ongelmakäytöksiä, niiden syntyyn ja tietysti myös hoitoon liittyviä kysymyksiä.

Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan. Mitä enemmän keskustelemme, sitä enemmän opimme!

TCC